teippaajapro.com

Parhaat suomalaiset elokuvat

Oscar-gaala 2015

Helmikuussa juhlittiin Oscar-gaalaa Los Angelesissa. Himotuimpien kategorioiden voittajat saivat jälleen kerran mainetta ja kunniaa vuotuisessa palkintogaalassa. Parhaan elokuvan palkinnon voitti Birdman, Alejandro G. Iñárritun ohjaama elokuva näyttelijästä, joka yrittää pitää näyttelijäuransa pinnalla. Iñárritu voitti myös muun muassa parhaan ohjauksen Oscarin. Tämä vuosi oli siis suotuisa kyseiselle elokuvalle ja sitä työstäneille ammattilaisille.

Eddie Redmayne voitti parhaan miespääosan palkinnon elokuvasta Kaiken teoria. Redmayne suoriutui erinomaisesti roolistaan, jossa hän näytteli maailmankuulua teoreettista fyysikkoa ja kosmologia, Stephen Hawkingia, jolla todettiin ASL-tauti vuonna 1963. Elokuva on koskettava rakkaustarina Stephenin ja hänen vaimonsa taistelusta tautia vastaan.

Parhaan naispääosan palkinnon vastaanotti Julianne Moore roolistaan elokuvassa Still Alice. Kirjaan perustuva puhutteleva tarina kertoo Alice-nimisestä kielitieteen professorista, jolla todetaan ennenaikaisesti puhkeava Alzheimerin tauti. Kyseinen palkinto ei ollut Mooren ensimmäinen. Nainen on vastaanottanut lukuisia palkintoja rooleistaan ja hänellä on hyllyllänsä nyt kaksi Oscaria parhaasta naispääosasta.

Sherlock-fanit olivat luultavasti innoissaan Graham Mooren Oscarista, joka tuli parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta Imitation Game -nimisessä elokuvassa. Imitation Game kertoo matemaatikosta, joka toisen maailmansodan aikana auttoi ratkaisemaan enigman arvoituksen. Elokuvan tarina perustui tositapahtumiin, ja päähenkilön roolissa nähtiin Sherlockista tuttu Benedict Cumberbatch.

Yllämainittujen palkintojen ja voittajien lisäksi moni muukin sai kotiinsa vietäväkseen kultaisen Oscar-palkinnon. Erityisesti dokumenteista kiinnostuneet voivat lukea artikkelimme Oscar-gaalan dokumenttielokuvat 2015.